HUOM:kuvaa saa käyttää vain Aurinkoteatteria koskevissa yhteyksissä! Anne Krankin päiväkirja (2001) Progressiivinen musikaali sitoutumattomasta presidenttiehdokkaasta Rauni Anne Krankista, pääosassa kansanedustaja, teatteriohjaaja Irina Krohn. Krankilla on Suomen suurin syntymämerkki; hän on yltä päältä karvainen. Krankin mielestä Suomen kansalla pitäisi olla epätäydellinen presidentti, jotta se voisi nauttia omasta epätäydellisyydestään. Anne Krankin päiväkirja on unenomainen allegoria eräästä poliittisesta taistelusta. Esitys on kolmas osa Pentti Halosen ja Leea Klemolan Maailmankirjallisuuden naiskohtaloita -trilogiasta (I: Kahelianainen, 1995 ja II: Seksuaali, 1998). Käsikirjoitus ja laulujen sanat: Pentti Halonen ja Leea Klemola Musiikin sävellys: Antti Ikonen Ohjaus: Leea Klemola Rooleissa: Irina Krohn (Rauni Anne Krank), Irma Junnilainen (Organa Krank), Matti Onnismaa (herra Krank) Sari Viitasalo (Sol Krank), Max Bremer, Sanna Hietala, Mia Malviniemi, Jukka Ruotsalainen "Kaikki, mikä on minun inhimillisessä elämässäni kaunista ja totta, pitää nostaa lainsäädännön piiriin. Minä en ole tehnyt pojalleni mitään likaista. Minä en häpeä sitä sanoa. Minä en häpeä mitään." "Nainen on vapautta ja yhteyttä janoava, naurava ja tanssiva eläin. Terve mies on naisen tekemä, naista palvova, työtä tekevä, siltoja rakentava, kompakti kiihkeä nisäkäs, jolla on ihmeellinen insinööritaito ja joskus raiskaava Uganda. Mies, jolla ei ole ollut aistillista yhteyttä äitiinsä, on tupakoiva dösä." Presidenttiehdokas Rauni Anne Krank "Henkilökohtaisesta on totta vie tullut poliittista, niin kuin feminismi vaatii. Aurinkoteatteri kiljaisee, että taisimme ymmärtää väärin sekä henkilökohtaisen että poliittisen." Matti Linnavuori, Satakunnan Kansa 1.4.2001 "Näyttelijäntyöllisesti esitys on yhtä väkevää kuin on tekstikin: lihallisuus tuntuu, rumuutta ei peitetä, vaan korostetaan niin, että saavutetaan groteski karnevaali. Assosiaatioiden vauhti huimaa päätä." Outi Lahtinen, Turun Sanomat 26.3.2001 "Se oli kuin Baabelin portto, siinä kasaantuivat kaikki näytelmän ja esityksen mahdolliset synnit ja saasta. Ja niin se teurastettiin. Tämä näytelmä ja esitys, Anne Krankin päiväkirja sisälsi todellakin kaikki mahdolliset virheet: se oli oikeasti ylipitkä, se ei kunnioittanut mitään tyylilajia, se oli kaikissa valinnoissaan kohtuuton. Ja taas pinnalla ollut kuohuttavuus oli jättänyt paljon kaihotun sisällön piiloon Irina Krohnin susibikinien alle. Kuka enää uskaltaa tehdä esityksiä, jotka rikkovat kaikkea sitä mitä näytelmä EI saa olla?" Outi Nyytäjä pohtii teatterin kirjoittamattomia lakeja Teatteri-lehdessä 4/2001