Pohjoismaisia rahoitusratkaisuja

Suomi
- ryhmien lukumäärä 20 kpl 33 kpl
- kaikki teatterin kokonaiskatsojat 2 970 000 2 970 000
- ryhmien katsojat 180 000 620 000
- kokonaisesitykset 16 000 16 000
- ryhmien esitykset 1500 4300
- valtion kokonaisrahoitus 211 mmk 211 mmk
- ryhmien valtion rahoitus 3,5 mmk 15,8 mmk
- avustus ryhmää kohti 175 000 mk 480 000 mk
- yleisö ryhmää kohti 9 000 hlöä 19 000 hlöä

Ruotsi
- ryhmien / projektien lukumäärä 67 kpl
- kaikki teatterin kokonaiskatsojat 3 300 000 hlöä
- ryhmien / projektien katsojat 660 000 hlöä
- kokonaisesitykset 22 000 kpl
- ryhmien / projektien esitykset 7 600 kpl
- valtion kokonaisrahoitus 1,0 miljardia SEK
- ryhmien / projektien valtion rahoitus 39 miljoonaa SEK
- avustus ryhmää / projektia kohti 580 000 SEK
- yleisö ryhmää / projektia kohti 9 900 hlöä

Norja
- vapaan kentän toimijoiden lukumäärä 66 kpl (sis. tanssi)
- kaikki teatterin kokonaiskatsojat 1 300 000 hlöä
- vapaan kentän katsojat 120 000 hlöä
- kokonaisesitykset 8 300 kpl
- vapaan kentän esitykset 1 300 kpl
- valtion kokonaisrahoitus 510 miljoonaa NOK
- vapaan kentän valtion rahoitus 28 miljoonaa NOK
- avustus vapaan kentän toimijaa kohti 430 000 NOK (sis. tanssi)
- yleisö vapaan kentän toimijaa kohti 4 000 hlöä (ilman tanssia)

Tanska
- ryhmien / projektien lukumäärä 114 kpl (tuotantoja, ei ryhmiä)
- kaikki teatterin kokonaiskatsojat 2 400 000 hlöä
- ryhmien / projektien katsojat 230 000 hlöä
- kokonaisesitykset 12 000 kpl
- ryhmien / projektien esitykset 2 200 kpl
- valtion kokonaisrahoitus 664,1 miljoonaa DKK
- ryhmien / projektien valtion rahoitus 66,4 miljoonaa DKK
- avustus ryhmää / projektia kohti 580 000 DKK
- yleisö ryhmää / projektia kohti 2 000 hlöä

Suomalaiset lastenteatteriryhmät esiintyvät pääosin suurille yleisöille, ja esityksiä kertyy paljon. Esityskertojen ja katsojien määrää nostavat esimerkiksi nukketeatterin runsaat luvut. Suomalainen kiertueteatteri kerää esityskohtaisesti suuria katsojamääriä. Ilman nukketeattereiden katsojia ryhmäkohtainen katsojamäärä olisi noin 16 000 vuodessa.

Ruotsin projektirahoituksen piirissä (18 projektia ja 49 ryhmää) oli vain 17 esitystä yhdeltä ryhmältä lapsille ja nuorille. Ruotsin ryhmistä yli 20 000 vuosittaiseen katsojaan ylti vain kaksi ryhmää ja ne olivat lastenteattereita. Muiden ryhmien katsojamäärät olivat 10 000 molemmin puolin.

Vapaa kenttä keskittyy pieniin yleisöihin ja projektityöskentelyyn. Sama tilanne korostuu myös Norjassa, jossa Oslon alueella pidettävät esitykset keräävät pienehköjä aikuisyleisöjä ja muualla maassa yleisöt koostuvat paljolti lapsista. Koko suomalaisen vapaan kentän (projektit) huomioiminen tilastoinnissa muuttaisi tilannetta vielä oleellisesti.

2. Norjan projektirahoitus näyttämötaiteen vapaalle kentälle

Norjan vapaan kentän synty - fri scenekonst

Norjan vapaa kenttä syntyi 1970-luvun teatteriryhmäliikkeen seurauksena. Vuosikymmenen alussa Norjassa ei toiminut vielä vapaita ryhmiä, kun niitä jo Ruotsissa oli 70, Tanskassa viisi ja Suomessa 15. 1981 Norjassa toimi 27 ryhmää, ja niiden toimijat olivat pääosin alan ammattilaisia. Samaan aikaan vapaalla kentällä kuitenkin toimi yhä useampia free lance -taiteilijoita. Erityisesti tanssikentällä free lancejen osuus oli suhteellisen suuri, sillä instituutiot eivät pystyneet heitä työllistämään. Vähitellen tilanne muodostui samaksi näyttelijöiden piirissä.

Vapaata kenttää alettiin taloudellisesti tukea 1982, ja 1980-luvun lopulla toiminta kehittyi yhä enemmän projektien parissa, koska tuki ei riittänyt ryhmien jatkuvan toiminnan ylläpitämiseen. Lisäksi 80-luvulla korostui myös Suomessa tuttu yksilöllisyys ja eriytyminen verrattuna 70-luvun yhteisölliseen painotukseen. 1990-luvulla näyttämötaiteen parissa kehittyi suuntaus, jonka keskeisenä piirteenä oli kokeilevuus, prosessien kehittäminen ja keskittyminen itse työskentelyn työstämiseen. Tavoitteena ei ollut kerätä suuria yleisöjä vaan haluttiin löytää oman kokoisia ja näköisiä kohderyhmiä. Kehitettiin konsepteja, jotka vaativat aktiivista yleisösuhdetta. Uutta luovan suuntauksen rinnalla kulki myös konventionaalisempi lähestymistapa, jonka perustana oli halu toimia valitussa ammatissa ja saada siitä elanto. Varsinainen tukijärjestelmän uudistus tapahtui 1998, kun järjestelmä muuttui yksinomaan projektitueksi, jota voidaan hakea enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tukiyksikkö oli projekti, jota voi hakea sekä ryhmä että yksittäinen tuotanto.

Uusi tukijärjestelmä keskittyy uutta luovien projektien tukemiseen

Uusi järjestelmä erosi aikaisemmasta monella tapaa. Tukijärjestelmän keskeiseksi hahmoksi perustettiin näyttämötaideneuvojan nelivuotinen tehtävä (scenekunstkonsulent), joka yhdessä kahden näyttämötaidetoimikunnan (faglig utvalg for scenekunst) jäsenen kanssa käsittelee hakemukset. Neuvojan taustana on vahva taiteellinen näkemys ja alan ammattitaito. Lisäksi päätettiin, että toisella näyttämötaidetoimikunnan edustajalla oli oltava riittävä tuntemus tanssialasta. Neuvojalla on mahdollisuus käynnistää omia projekteja toimikauden aikana. Ajatus neuvojasta lainattiin elokuvapuolelta.

Toinen perustava muutos oli myöntökriteereiden muuttaminen voimakkaasti taiteellisesti painottuneiksi. Kolmas muutos keräsi vapaan näyttämötaidekentän avustukset yhteen pottiin, joka jaettiin projektitukena. Ryhmätuki putosi pois. Rahoitusmomentista puolet suunnattiin monivuotisten projektien tukemiseen, jotka voivat enintään kestää neljä vuotta. Toinen puoli suunnattiin pienemmille ja lyhytkestoisille projekteille. Tanssille ei suunnattu varsinaista korvamerkittyä rahaa, mutta yleissääntönä oli, että noin kolmannes menee tanssiprojekteille. Kun järjestelmä lanseerattiin 1.1.1998, avustuksen kokonaismäärä oli 27,1 miljoonaa kruunua. Norjan vapaan kentän tuki on noin kolmannes Nationaltheatretille myönnettävästä vuosittaisesta avustuksesta. Teatterirahoituksesta sen osuus on 4,5 prosenttia.

Projektituki huomioi teatterin ja tanssi lisäksi musiikkiteatterin. Kentällä toimijoiden kesken huomioitiin kaksi jakoa: projektit, joissa keskitytään taiteeseen taiteen vuoksi ja projekteihin, joilla on kulttuuripoliittisia päämääriä - selkeimpänä esimerkkinä lapsille ja nuorille esiintyvät ryhmät ja teatterikasvatuksellinen näkemys. 1970-luvulla syntyneet ryhmät kuuluvat pääosin jälkimmäiseen ja edelliset ovat syntyneet 1980-luvulla ja sen jälkeen. Lisäksi huomioitiin, että kulttuuripoliittisen näkemyksen edustajat toimivat maantieteellisesti periferiassa ja taidetta taiteen vuoksi -projektit keskittyivät lähinnä Osloon.

Projektituen kriteerit ja järjestelmän tavoitteet

Päätavoitteeksi kirjattiin ylläpitää "vapaan näyttämötaiteen tukijärjestelmää, jonka tavoitteena on vahvistaa uudistavaa näyttämötaidetta vakiintuneiden teatteri-instituutioiden ulkopuolella". Tätä edistämään luotiin kriteerit, joiden painopiste on korkeassa taiteellisessa laadussa. Neljä ydinkriteeriä ovat:

a) taiteellinen taso, joka ilmenee esitysten kautta
b) taiteellinen kasvu ja kehitys aikaisempina vuosina
c) taiteelliset tavoitteet ja tulevaisuuden potentiaali
d) omaperäisyys ja uudistavuus

Lisäksi todettiin, että hakijataholla täytyy olla alaan liittyvä, tunnustettu ammattikoulutus tai se on toiminut ammattimaisesti vähintään kolme vuotta. Kolmanneksi kirjattiin, että avustuksia myönnettäessä huomioidaan projektin maantieteellinen sijainti ja neljänneksi, että ainakin puolet projekteista olisi taiteellisesti pitkävaikutteisia - käytännössä useampivuotisia projekteja. Instituutioiden kriteerit ovat paljolti samoja, mutta niiden painopiste on teatteritoiminnan vakiinnuttamisessa. Keskeinen ajatus kriteerien takana on myöntää avustusta tulevaisuuden rakentamiseen, eikä palkita avustuksella jo tehdystä työstä.

Projektituen tavoitteena on muovautua kentän mukaan, jotta uusia ideoita voidaan tukea luomatta uusia instituutioita. Vanha ryhmätuki ei mahdollistanut enää kentän luovan potentiaalin hyödyntämistä, koska ryhmien määrän runsaus laski ryhmäkohtaisen avustuksen liian alas: saatu tuki jäi kauaksi haetusta, jolloin toiminta pysyi käynnissä, muttei kehittynyt. Projektituella haluttiin kehittää vapaan kentän ammattimaisuutta luomalla riittävät toimintaolosuhteet. Ryhmätuesta oli tullut osin automaatti, joka tuki vakiintuneita ryhmiä, eikä antanut mahdollisuuksia uusille kokeiluille. Dynaaminen vapaa kenttä ja projektituki tukee myös henkilöiden liikkuvuutta, jolloin vapaan kentän ajatukset kulkeutuvat läpi koko teatterikentän.

Näyttämötaideneuvojan tehtäviin kuuluu perehtyä kenttään, tutustua toimijoihin ja nähdä esityksiä. Täysipäiväisesti palkatulle se on mahdollista. Vapaan kentän arvioinnin kannalta järjestely on tärkeä. Neuvoja toimii tavallaan vapaan kentän konsulttina, joka hakemusten käsittelyn lisäksi tukee kentän kehittymistä. Neuvojan roolia pidettiin oleellisena vapaalle kentälle kohdistettavan rahoituksen ohjaamisessa. Hänen toimintansa ja kentän tuntemuksensa lähentää myös vapaata kenttää päättäjiin nähden.

Projektituen jakaminen

Näyttämötaideneuvoja ja kaksi näyttämötaidetoimikunnan edustajaa käsittelevät hakemukset ja luovat niistä ehdotuksen näyttämötaidetoimikunnan päätettäväksi. Varsinaisen avustuksen jakaa Norsk Kulturråd. Näyttämötaidetoimikunnan hallintaan kuuluvat myös avustukset vierailuesityksiin, uusien kotimaisten koreografioiden ja näytelmäkäsikirjoitusten luomiseen ja kokeilurahoitus uuden teknologian ja näyttämötaiteen yhteistyöprojekteihin. Näyttämötaidetoimikunta istuu nelivuotisen kauden.

Neuvojan asema on keskeinen avustuspäätöksiä valmisteltaessa: hän tuntee kentän parhaiten. Toisaalta kahden näyttämötaidetoimikunnan jäsenen osallistuminen valmisteluun ja näyttämötaidetoimikunnan käsittely perustuu paljolti keskusteluun ja yksimielisyyden hakemiseen, jolloin näyttämötaideneuvojaa ei voi pitää vapaan kentän diktaattorina. Yksittäisenä henkilönä hänellä on kuitenkin eniten valtaa, mikä on herättänyt keskustelua sekä puolesta että vastaan.

Tärkeä seikka jakopäätöksiä tehdessä on saada riittävä avustus suhteessa haettavaan summaan. Hakemusten runsaudesta johtuen se johtaa selkeään joko tai -asetelmaan. Aikaisemmin projekti tai ryhmä saattoi saada hakemastaan avustuksesta noin puolet. Uuden järjestelmän myötä saatu avustus vastaa lähes haettua avustusta. Toistaalta avustusta saaneiden ryhmien määrä on laskenut.

Avustuksista päätettäessä nostettiin esille vielä jako taiteenalojen kesken: tanssin osuus nousi kolmasosasta 40 prosenttiin ja 10 prosenttia jaettiin musiikkiteatterille tai oopperalle, loput 50 prosenttia kohdistui teatterille. Hakemuksia tulee vuosittain noin 300 kappaletta ja yhteensä haetaan 100 - 150 miljoonaa kruunua vuodessa. Tukea myönnetään yli 60 projektille vuosittain. Oheinen taulukko kertoo kehityksestä ennen projektitukea ja sen aikana.

Taulukko

Hakijoiden, haettujen avustusten, myönnettyjen avustusten määrät kruunuissa 1995 - 2000.
T tarkoittaa tuhatta ja m miljoonaa kruunua.

 

Vuosi	1995	1996	1997	1998	1999	2000
Hakijoiden määrä	297	307	313	362	340	316
Haettu summa	95,5 m	103,8 m	158,5 m	147,7 m	140,7 m	155,9 m
Keskiarvo hakemusta kohti	321 t	338 t	506 t	407 t	413 t	493 t
Jaetut avustukset	110	92	98	67	75	66
Osuus saaneista hakijoista	37,0%	30,0%	31,3%	18,5%	22,1%	20,9%
Jaettu summa	18,3 m	17,0 m	20,1 m	27,1 m	27,5 m	28,4 m
Keskiarvo myönnettyä kohti	166 t	185 t	214 t	404 t	363 t	430 t

 

Projektituet jakautuvat pääsääntöisesti kolmeen kategoriaan: pieniin (alle 200 000 kruunua), keskisuuriin (200 000 - 600 000 kruunua) ja suuriin (yli 600 000 kruunua). Pienimmät projektit keskittyvät lähinnä yksittäisiin tuotantoihin ja niiden rahoitus suuntautuu pääosin taiteellisen henkilöstön palkkakustannuksiin. Keskisuurilla projekteilla tukihenkilöstön osuus kasvaa: teknistä ja hallintohenkilöstöä tarvitaan useampien pienien tuotantojen hoitamiseen. Suuret projektit sisältävät edellisten lisäksi kiertuetoimintaa ja investointeja infrastruktuuriin. Suurten projektien osuus on vuoden 1995 2,7 prosentista kasvanut vuoden 2000 25 prosenttiin, kun pienien projektien määrä on pudonnut 67,3 prosentista 26,6 prosenttiin vastaavana aikana. Keskisuurten projektien osuus on vaihdellut välillä 30 % - 52%.

Ennen projektituen lanseeraamista projektien ja ryhmien tuki jakautui noin 30 / 70. Projektituen myötä monivuotisten projektien osuus nousi sekä osuutena jaetusta rahasta että myönnettyjen avustusten määränä. Vuonna 2000 noin 60% myönnetystä avustussummasta meni monivuotisille projekteille ja myönnetyistä avustuksista monivuotisia oli 30%. Monivuotisista projekteista lähes kaikki ovat saaneet jatkoa myös vuodelle 2001, mikä sitoo suhteellisen suuren osan vuosittaisista projektirahoista. Oslon ja sen alueen taiteilijoiden osuus hakemuksissa, myönnettyjen avustusten määrässä ja myönnettyjen avustussummien määrässä on keskeinen.

Projektitukijärjestelmän hyviä ja huonoja puolia

Projektirahoituksen saama vastaanotto on ollut ristiriitainen ja keskustelu kentällä vilkasta. Rahoitusta saaneet ovat olleet pääosin tyytyväisiä ja sen ulkopuolelle jääneet tyytymättömiä. Varsinaisen ryhmätuen poisjääminen on aiheuttanut keskustelua, koska ryhmän toiminnan rakenteellinen muutos on saattanut olla suuri, vaikka tukea olisi projektina saanutkin. Rahoitusjärjestelmästä tehdyssä selvityksessä (Ny støtteordning - gamle skillelinjer) analysoidaan projektijärjestelmää.

Pienimmät tukisummat eivät mahdollista tukihenkilöstön palkkaamista ja suurimmat tukimäärät ovat kuitenkin projekteja. Ryhmätuki mahdollisti palkan koko vuodeksi, mutta projektituki vain projektin ajaksi. Osa rahoitusjärjestelmän raportointia varten haastatelluista koki epävarmuuden lisääntyneen, vaikka oma ryhmä tai projekti olikin saanut aikaisempia vuosia enemmän vuosittaista tukea uuden projektirahoituksen kautta. Erityisteatteriryhmiä on siirretty valtion talousarvion piiriin niiden aseman vuoksi: kyseessä ovat Beaivvus Sámi Teahter ja Carte Blanche (nykytanssi).

Tieto rahoitusautomaatin puuttumisesta aiheutti myös tyytyväisyyttä, sillä varsinkin uudet tekijät saivat mahdollisuuden kokeiluihinsa, kun vanha ryhmäkaarti ei poiminut suurinta osaa tukipotista. Rahoituksen saaneet saivat budjetin toimintamenoihin suhteutettuna aikaisempaa riittävämmän tuen. Projektijärjestelmä on saanut runsaasti kiitosta aktiivisesta taidepolitiikan teosta - näkemyksellisyyttä ei ole pelätty, sillä neuvoja ja toimikunta vaihtuvat nelivuotiskausittain.

Myönnetyissä avustuksissa on näkynyt korostuneesti piirre taidetta taiteen vuoksi, sillä kokeelliset projektit ovat olleet hallitsevia. Osa lapsille tai nuorille esiintyvistä on kokenut, että heidän työlleen ei löydy nykyisessä järjestelmässä riittävästi tukea. Samoja epäilyksiä ovat esittäneet suurten väestökeskusten (Oslo, Bergen) ulkopuoliset ryhmät. Hakemusbyrokratian hallitsevuus koettiin myös osittain ongelmana, koska hakemuksen pitäisi viestittää taiteellisen toiminnan laatu ja uudistavuus aikaisemmasta poikkeavasti. Muuten moitteeton hakemus saatetaan hylätä sisällön puutteen vuoksi: vastakohtina saattavat olla populääri / elitistinen. Osa taiteilijoista totesi, ettei osaa välittää esimerkiksi koreografiasuunnitelmiaan hakemuksessa.

Projektirahoitusraportin loppuyhteenvedossa listattiin haastateltujen ehdotuksia rahoitusmallin kehittämiseksi. Niistä neljä liittyi rahoitusmomentin jakamiseen. Jakamiseen liittyen työryhmä totesi, että se ei lisäisi jaettavien avustusten kokonaissummaa, joten ratkaisu saattaisi olla nimellinen ja sotisi vastaan vaatimusta projektituen dynaamisuudesta. Yksi momentti toimii tehokkaammin taidepoliittisena välineenä.

Jakoehdotukset viittaavat ongelmallisiin aiheisiin, joita projektituen suhteen on koettu: tanssille pitäisi jakaa oma rahoitusmomenttinsa, projektituki pitäisi jakaa maantieteellisesti, jotta suurkaupungit eivät painotu liikaa, lapsille ja aikuisille suunnatuille projekteille pitäisi olla oma momenttinsa ja uusille ja vanhoille toimijoille omansa. Intressipiirien moniäänisyys ja kulttuurin strateginen suunnittelu on huomioitu nykyisen järjestelmän suunnittelussa - muuttuvuus ja liikkuvuus ovat nyky-yhteiskunnan keskeisiä vaikuttajia.

3. Kehitystyön rahoitus ja uudet mahdollisuudet Tanskasssa ja Ruotsissa

Tanskan kulttuuriministeriö avasi 1998 kehitysrahaston (Kulturministeriets Udviklingsfond), jolla tuetaan taide- ja kulttuurielämän kehitystä. Rahastolla oli jaettavana vuodelle 2001 23 miljoonaa kruunua. Avustuksia myönnetään hankkeisiin, jotka ovat toimintaa uudistavia muodoltaan ja sisällöltään. Tavoitteena löytää rajoja rikkovia projekteja, joille ei saisi rahoitusta muilta momenteilta. Rahasto keskittyy tukemaan hankkeita, jotka hyödyntävät taiteellista ammattitaitoa digitaalisessa multimediaympäristössä, monikulttuurisissa tai etnisissä projekteissa. Tukimuoto on täydentävä, mikä tarkoittaa, että rahoitusta ei myönnetä perustoimintoihin. Ruotsissa on perustettu myös kehitysrahasto vastaavaan tarkoitukseen (Framtidens Stiftelse). Ruotsi on varannut rahastoon 597 miljoonaa kruunua jaettavaksi uutta luoville hankkeille 10 vuoden aikana.

Suomen yksi, merkittävä ero muihin pohjoismaisiin rahoitusrakenteisiin piilee määrittelyssä: Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttuuripoliittinen ohjelma ja sen rahoitus on aktiivisesti työstettävä resurssi. Suomalaisessa toimintaympäristössä huomioidaan ensin käytettävissä oleva rahamäärä ja valmiit rakenteet. Järjestelmä turvautuu helposti vakiintuneisiin rakenteisiin. Norjan vapaan kentän tukeminen on osoitus muuttuvasta ja omaa tarkoitustaan reflektoivasta hallinnosta. Samaa suuntaa edustavat Ruotsin ja Tanskan kehitysrahastot ja sielläkin toistuva vaatimus uuden etsimiselle.

Kansainvälisen vertailun lähdeaineisto:

Ny Støtteordning - gamle skillelinjer, Nils Asle Bergsgard org Sigrid Røyseng, Norsk Kulturrad 2001
Etter alle kunstens regler - en utredning om norsk scenekunst, Norsk kultur- og kirkedepartementet 2002
Teatteritilastot 2000, Teatterin tiedotuskeskus ry 2001
Kulturstatistik 2000, Statens (Sverige) kulturråd 2000
Cultural Policy in the Netherlands, Ministry of Education, Culture and Science, Counsil of Europe 1994
Kulturindikatorer i Norden, Nordiska kontaktgruppen fö kulturforsning 1993
Svenska Kulturrådet, www.kur.se (14.5.2002)
Dansk Kulturministeriet, www.kum.dk (14.5.2002)
Norsk Kulturråd, www.kulturrad.no (14.5.2002)